Vappukeksit

Ainekset (n. 14 kpl)

Pellavamuna

2 rkl pellavansiemenrouhetta
6 rkl vettä

Kuivat aineet

2 dl täysjyväkaurajauhoja
3 dl Kotimaista gluteiiniton jauhoseos
1 dl ruokosokeria
1 tl Himalajan suolaa
1 rkl leivinjauhetta
2,5 tl kardemummaa

1 dl dl kauramaitoa

Ohjeet

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Laita pellavamuna turpoamaan lasiin 10 min.

Sekoita kuivat aineet. Kun uuni on lämmin: Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa, lisää kuoppaan pellavamuna ja kauramaito. Sekoita pellavamuna ja maito keskenään kuopassa ja sekoita sitten mukaan myös jauhot. Sekoita ensin lusikalla, mutta työstä loppu käsin.

Tee kostutetuin käsin taikinasta pieniä palloja. Laita pallo leivinpaperilla päällystetylle pellille ja tee pallon keskelle reikä, niin että saat donitsin muotoisia keksejä (pyöritä sormea ympyränmuotoista liikettä, jotta keskelle muodostuu aukko).

Paista 225 asteessa 10-12 min tai kunnes hieman ruskistuvat.

Nämä ovat ehdottomasti parhaimmillaan heti uunista tultuaan, hieman jäähtyneenä (juuri sen verran ettei polta suutaan 😀 )

Raidallinen raparperijäätelö

Ainekset (laatikollinen)

Raparperiraita

2,5 dl raparperia
2 rkl hunajaa
(0,5 tl Spirulina)

Laita vettä kattilaan niin että pohja juuri ja juuri peittyy. Lisää raparperit. Keitä keskilämmöllä kunnes raparperit pehmenevät ja alkavat muussaantua (noin 10 min). Lisää joukkoon hunaja. Saadaksesi aikaan vain raparperin maun (ilman koostumusta/suu tuntumaa) muussaa raparperi tasaiseksi seokseksi sauvasekoittimella (tai kyllä varmaan monitoimikoneellakin onnistuu, kun annat seoksen hieman jäähtyä). Aseta kattila kylmään vesihauteeseen jäähtymään. Kun seos on jäähtynyt kädenlämpöiseksi voit halutessasi värjätä raidan vihreäksi spirulinan avulla.

Jäätelöpohja

2 dl luomu kuohukermaa
2 rkl hunajaa

2 munaa
2 rkl hunajaa

1 rkl vaniljauute

Vatkaa sähkövatkaimella kerma kovaksi vaahdoksi (kun käännät purkin väärinpäin vaahto pysyy paikoillaan). Lisää hunaja.

Vatkaa toisessa kulhossa munat ja hunaja vaahdoksi sähkövatkaimella.

Lisää munavaahto kermavaahtoon nostellen  (älä sekoita, jotta koostumus pysyy mahdollisimman kuohkeana). Lisää vaniljauute.

Kaada vaahtoseos vähintään 1,5 L astiaan (Itse laitoin vanhaan keksilaatikkoon). Tasoita. Lisää raparperiseos norona (/läntteinä) vaahtoseoksen päälle. Ota ohut tikku (lusikan varsi) ja kuljeta tikkua ympäriinsä seoksessa (älä sekoita, tarkoitus on saada kauniita kiehkuroita sinne tänne jäätelöön).

Laita jäätelö pakastimeen yön yli (tai vähintään 8 h).

Tämä jäätelö toimii samalla tavoin kuin kaupastakin ostetut jäätelöt. Kaikkea ei tarvitse syödä heti jähmettymisen jälkeen, vaan jäätelö säilyy jonkin aikaa pakkasessa ja siitä voi ottaa useampana kertana. Jäätelön kannattaa kuitenkin antaa lämmetä hetki ennen kuin yrität ottaa siitä.

Itsetehty Vaniljakastike

Ainekset (noin 0,5 L)

4 dl maitoa
1 muna
3 tl perunajauhoja

1 rkl hunajaa

1,5 rkl vaniljauute

Ohjeet

Vatkaa vispilällä maito, muna ja perunajauhot sekaisin muoviastiassa.

Siirrä seos (Teflon)kattilaan ja lisää hunaja. Kuumenna kastike kiehumispisteeseen sekoittaen kokoajan puuhaarukalla. Kiehauta (ÄLÄ keitä). Jäähdytä kastike huoneenlämpöiseksi (vajaa 1h).

Lisää vaniljauute ja sekoita. Laita tekeytymään jääkaappiin ainakin 2 h, mieluiten yön yli. Tänä aikana kastike maustuu ja koostumus paksuuntuu.

Parhaimman tuloksen saat, jos teet vaniljakastikkeen jo päivää ennen.
Tarjoile kylmänä erilaisten (kuumien) marjapiirakoiden päällä.

 

 

Mukaillen reseptistä, joka on kirjasta Kotitaloustaito 7.

Marjapiirakka murupinnalla

Ainekset

1:1 Raparperi-vadelmapiirakka

Pohja

50 g voita

50 g rypsiöljy

50 g neitsyt oliiviöljy

1 dl kookospalmusokeri

1 muna

2 dl täysjyvävehnäjauho

1 dl Neljän viljan hiutaleita

1 tl leivinjauhe

 

Vatkaa sulatettu voi, öljyt ja sokeri. Vatkaa mukaan kananmuna. Nostele sekaan jauhoseos. Painele voideltuun ja jauhotetun vuoan (26 cm) pohjalle ja reunoille.

Täyte

4 dl marjoja/hedelmiä (kuvan piirakassa 2 dl raparperia, 2 dl vadelmia)

0,5 dl kookossokeri

200 g luomu maitorahka

1 muna

2 tl vaniljauute

0,5 dl hunaja

 

Levitä marjat tasaisesti pohjan päälle. (Levitä pestyt, kuoritut ja pilkotut raparperit sekä vadelmat pohjan päälle.) Ripottele päälle tasaisesti sokeri (tämän voi jättää kokonaan pois, jos mukana ei ole kirpeitä marjoja tai raparperia). Sekoita hunaja ja vaniljauute rahkaan. Lisää sekaan muna. Lisää seos tasaisesti marjojen päälle.

Muruseos

100 g pehmeää voita

3 dl kaurahiutale

0,5 dl hunaja

0,5 dl täysjyvävehnäjauho

(ripaus kanelia)

 

Nypi pehmeä voi, jauhot, kurahiutaleet ja hunaja tasaiseksi massaksi. Ripottele rahkakerroksen päälle. Halutessasi päälle voi ripotella vielä hieman kanelia antamaan makua.

Paista 200 asteessa noin 20 min kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Halutessasi voit tarjoilla piirakan kerman, itsetehdyn vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.
Hupsis… Tuli niin hyvää että vei kielen mennessään… Meidän perheessä koko Raparperi-vadelmamurupiirakka hävisi yhden illan aikana…
Taivaallinen raparperi-vadelmamurupiirakka

 

Härkäpapuletut

Ainekset (9 kpl)

5 dl maitoa

2 munaa

1 tl Himalajan suolaa

2 rkl Kookospalmusokeri

1,5 dl täysjyvävehnäjauho

3 dl Härkäpapujauho

voita paistamiseen

Ohjeet

Laita kulhoon maito, munat, suola ja sokeri. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa joukkoon vähitellen jauhot.

Paista taikinasta lettuja voissa paistinpannulla.

Syö miten ikinä itse haluat, päällystäen hedelmillä, hillon kanssa…

Oma ehdoton suosikkini on syödä lettuja mangokuutioiden (jos tuore tuntuu liian vaikealta, niitä saa valmiina myös kaupan pakkasesta) ja vaahterasiirapin kanssa. Kun oikein haluan herkutella, lisään vielä päälle raakasuklaa päällysteisiä cashewpähkinöitä tai mulperinmarjoja.

Vaahterasiirappia, Mango paloja ja raakasuklaa päällysteisiä mulperinmarjoja. Tämä on taivaallista… hmmm…
Kun oikein haluaa herkutella, voi lettujen päälle laittaa vaikka 85% suklaata ja tuoreita mansikoita

Jumalainen snickers ”raakakakku”

Ainekset

(20 cm irtopohjavuoka)

Pohja

2,5 dl pekaanipähkinöitä

12 taatelia

5 rkl raakakaakaojauhetta

ripaus suolaa

2 dl kaurahiutaleita

0,5 tl aitovaniljauutetta

 

Mikäli käytät kuivattuja taateleita ja ne vaikuttavat hyvin kovilta, liota niitä kuumassa vedessä ensin 10 min ja kuivaa. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja tee tasainen seos. Taputtele taikina kostutetuin sormin irtopohjavuoan pohjalle. Laita pakastimeen.

Karamellikastike

10 taatelia

3 tl rypsiöljyä

1 tl aitovaniljauutetta

2 rkl maapähkinävoita

 

Mikäli käytät kuivattuja taateleita ja ne vaikuttavat hyvin kovilta, liota niitä kuumassa vedessä ensin 10 min ja kuivaa. Laita aineet monitoimikoneeseen (astiaa ei tarvitse pestä välissä) ja tee tasainen seos. Levitä seos tasaisesti pohjan päälle. Nosta takaisin pakkaseen.

Maapähkinävoimousse

3 kpl (á la 2 dl) Valio Luomu kuohukermaa

2 dl maapähkinävoi

2 rkl vaahterasiirappi

0,5 tl aitovaniljauute

ripaus suolaa

 

Vatkaa vispikerma sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää loputkin aineet ja vatkaa tasaiseksi. Sivele tasaiseksi kerrokseksi karamellikastikkeen päälle. Laita yön yli pakkaseen.

Nosta kakku 5-6 h ennen tarjoilua sulamaan.

Koristele esim. sulatetulla raakasuklaalla ja hunajalla karamellisoiduilla cashewpähkinöillä.

Kakkupaloja voi pakastaa uudelleen.

 

Alkuperäisen reseptin löydät täältä