Marjahillo

Ainekset

1,75 dl pakaste marjoja (itse laitoin puolet mansikkaa, puolet mustikkaa)

3 maustemittaa (3 ml) psylliumia

Ohjeet

Sulata marjat mikrossa täysin suliksi, niin että niistä lähtee nestettä.

Muussaa sen jälkeen marjoja hieman haarukalla niin että osa rikkoutuu ja osa jää kokonaiseksi.

Ripottele pikkuhiljaa psylliumia marjoihin ja sekoita hyvin (psyllium paakkuuntuu helposti, siksi sitä tulee lisätä vähitellen, ettei hilloon muodostu epämielyttäviä paakkuja).

Anna seistä vähintään 30 min. Eli valmista hillo ennen kuin rupeat valmistamaan esimerkiksi lettuja ym.

Hilloa voi syödä esimerkiksi amerikkalaisten pannukakkujen kanssa 😀