Tajuton suklaakakku

Ainekset (halk. 20 cm)

Märät aineet

2,5 dl kauramaitoa
1 rkl omenaviinietikkaa

Bataattimassa

1 keskikokoinen bataatti (3,75 dl bataattikuutioita)
2,5 dl mustikoita
3,75 dl taateleita (Jos käytät kuivattuja, liota niitä ensin vedessä yön yli)

Kuivat aineet

2,5 dl täysjyväohrajauhoja (tai täysjyväkaurajauhoja)
1,25 dl raakakaakaojauhetta
0,5 tl Himalajan suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa

Lisäksi

2 rkl vettä
2 tl vaniljauutetta

Ohjeet

Leikkaa 20 cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille leivinpaperista sopivat palaset.

Mittaa kulhoon kauramaito ja omenaviinietikka. Anna seistä.

Kuori ja kuutioi bataatti. Varmistu että poistat myös kuoren alla olevan vaalean kerroksen, ettei bataatista tule kitkerää. Kypsennä bataatti pienessä vesimäärässä kypsäksi, niin että haarukka lävistää kuution helposti.

Sekoita sillä aikaa erillisessä kulhossa kuivat aineet.

Työstä monitoimikoneessa bataatista, mustikoista ja taateleista tasainen massa.

Yhdistä bataattimassa, kuivat ja märät aineet keskenään. Lisää myös vesi ja vaniljauute. Sekoita tasaiseksi massaksi.

Kaada seos vuokaan ja paista 175 asteessa 25-30 min tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu mitään.

Jäähdytä kunnolla.

Kakku on tarjoilukelpoista näinkin marjojen kanssa

tai halutessasi voit kuorruttaa sen:

Kuorrutus

75 g raakasuklaata
2-4 rkl kauramaitoa

Sulata raakasuklaa, lisää maitoa sen verran että suklaamassasta tulee juoksevaa, niin että sen pystyy levittämään kakun päälle. (Tarvittava määrä riippuu käyttämästäsi suklaasta.)

Lisää vähitellen suklaata kakun päälle ja varovasti kallistamalla kakkua valuta kuorrute epätasaisesti reunojen yli. Anna jähmettyä.

Koristele erilaisilla hedelmillä tai marjoilla sekä pähkinöillä.

 

 

Alkuperäisen reseptin ohjevideon löydät englanniksi täältä.

Red Velvet cupcake

Ainekset (6-9 kpl)

Märät aineet

1 pieni punajuuri (halkaisija n. 5 cm)
2,5 dl vettä
2,5 dl taateleita (Jos käytät kuivattuja, liota vedessä yön yli)
0,5 tl vaniljauute

Kuivat aineet

2,5 dl kaurajauhoja (itse korvasin 1 dl jauhoista täysjyväohrajauhoilla)
1 rkl leivinjauhetta
2 tl raakakaakaojauhetta

Ohjeet

Muffinsit

Laita 6-9 silikonimuffinivuokaa muffinipellille.

Kuori punajuuri. Mikäli haluat helpottaa blenderisi työtä (=saada rasaisemman lopputuloksen) leikkaa punajuuri neljään osaan.

Laita blenderiin punajuuri ja vesi. Työstä tasaiseksi. Lisää joukkoon loput märät aineet ja työstä taas tasaiseksi.

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää märät joukkoon ja sekoita hyvin.

Jaa taikina muffinivuokiin. Täytä vuoat hyvin täyteen jotta ne paistuvat pyöreiksi pinnaltaan. Tasoita pinta.

Paista 175 asteessa 22-24 min tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu mitään.

Anna jäähtyä kokonaan.

Valmista täyte ja kuorrutus heti cupcakien valmistamisen jälkeen ja anna tekeytyä jääkaapissa väh. 4 h ennen niiden laittamista cupcakeihin.

Täyte

1,5 dl taateleita (jos käytät kuivattuja, liota vedessä yön yli)
1,25 dl vettä (tai kasvimaitoa)
2 rkl raakakaakaojauhetta

Laita kaikkia ainekset blenderiin ja työstätasaiseksi massaksi.

Koverra muffinien keskelle pieni reikä (esim. lusikalla tai omenaporalla). Laita kuoppiin vähän täytettä.

Kuorrutus

Valmista annos kookos-, cashew- tai mantelikuorrutusta.

Annostele lusikalla tai pursottimella kuorrutus cupcakien päälle.

 

Ohjevideon cupcakien tekemiseen löydät englanniksi täältä.

Alkuperäisen ohjeen taas löydät englanniksi täältä.