Amerikkalaiset pannukakut

Ainekset (10 kpl)

4,5 dl täysjyväohrajauhoja
2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa

1 dl aquafabaa (säilykekikherneiden lientä)
2 rkl ruokosokeria

2,5 dl kasvimaitoa

Ohjeet

Yhdistä kuivat aineet kulhossa.

Vatkaa kikherneliemi ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun se ei lähde enää liikkeelle kun kallistat purkkia.

Tee kolo kuivien aineiden keskelle ja kaada siihen maito ja vaahto. Kääntele varovasti sekaisin.

Paista 0,5 dl taikinaa keskilämmöllä teflon pannulla ilman rasvaa. Käännä pannukakut kun näet niiden reunojen hieman vaihtavan väriä. Toista kunnes taikina loppuu.

Tarjoile hillon, marjojen, raakasuklaan tai vaahterasiirapin kanssa.

 

 

 

Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Marjahillo

Ainekset

1,75 dl pakaste marjoja (itse laitoin puolet mansikkaa, puolet mustikkaa)

3 maustemittaa (3 ml) psylliumia

Ohjeet

Sulata marjat mikrossa täysin suliksi, niin että niistä lähtee nestettä.

Muussaa sen jälkeen marjoja hieman haarukalla niin että osa rikkoutuu ja osa jää kokonaiseksi.

Ripottele pikkuhiljaa psylliumia marjoihin ja sekoita hyvin (psyllium paakkuuntuu helposti, siksi sitä tulee lisätä vähitellen, ettei hilloon muodostu epämielyttäviä paakkuja).

Anna seistä vähintään 30 min. Eli valmista hillo ennen kuin rupeat valmistamaan esimerkiksi lettuja ym.

Hilloa voi syödä esimerkiksi amerikkalaisten pannukakkujen kanssa 😀

Hummus (ilman tahinia)

Ainekset (n. 0,5 L)

1 tlk kikherneitä
2 rkl maapähkinävoita
Puolikkaan sitruunan mehu
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 maustemittaa jauhettua maustepippuria
0,5 tl Himalajan suolaa
4-6 rkl vettä

Ohjeet

Mittaa muut aineet monitoimikoneeseen paitsi vesi. Käynnistä. Lisää vettä niin että saat haluamasi koostumuksen.

Piparilimppu

Ainekset (2 kpl)

5 dl kasvimaitoa
1,5 rkl psyllium
1 pss kuivahiivaa
1,5 dl siirappia
1 tl Himalajan suolaa
4,5 täysjyväruisjauhoja
7 dl täysjyväohrajauhoja

0,75 dl kasvimaitoa

Puolikas annos piparitaikinaa (ohjeesta poiketen, voit tehdä taikinan juuri ennen kuin aloitat, taikinaa on silloin vain vaikeampi käsitellä ja se tarttuu kiinni helpommin).

Lämmitä kasvimaito mikrossa vähän kättä lämpimämmäksi. Lisää psyllium, hiiva, siirappi ja suola. Lisää sen jälkeen pienissä erissä jauhot. Alusta ensin spatulalla ja sitten käsin.

Aseta lämpimään kohoamaan tunniksi. Peitä liinalla.

Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile limpuiksi. Aseta leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kohota vielä liinan alla n. 30 min.

Valmista sillä aikaa puolikas annos piparitaikinaa. Jaa taikina kahtia. Kauli noin 5 mm paksuinen levy ja muotoile sitten veitsellä mahdollisimman suureksi tähdeksi.

Voitele limput kasvimaidolla pullasudin kanssa. Aseta sitten piparitähdet lippujen päälle lastan avulla. Voitele tähdet vielä kasvimaidolla.

Paista 200 asteisen uunin alimmalla tasolla leivinpaperilla peitettynä n. 50 min tai kunnes ovat kypsiä.

Heti kun limput ovat hieman jäähtyneet siirrä ne pois pelliltä ja peitä liinalla. Anna maustua seuraavaan päivään.

Nämä sopivat myös pakastettavaksi, joten voit tehdä ne hyvissä ajoin ennen joulua.
Itse teen kaksinkertaisen annoksen kerralla, sillä nämä hupenevat äärimmäisen nopeasti…

Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Kasvisnyytti

Ainekset

1 tlk säilyke kikherneitä (á la 240 g)
4 rkl täysjyväohrajauhoja
6 rkl aquafabaa
2 porkkanaa raastettuna
1 dl härkäpapurouheseosta
0,5 dl pähkinöitä rouhittuna
0,5 tl Himalajan suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 maustemitta neilikkaa

3,75 dl täysjyväruisjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl Himalajan suolaa
1,5 dl kylmää vettä

(kokonaisia neilikoita)

Valuta kikherneet ja ota liemi (=aquafaba) talteen.

Laita kikherneet monitoimikoneeseen ja työstä niistä pienehköä rouhetta.

Kaada kikhernerouhe kulhoon. Lisää ohrajauhot ja aquafaba. Sekoita.

Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita hyvin.

Valmista ruiskuori: sekoita keskenään ruisjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kylmä vesi. Sekoita ensin lusikalla, mutta siirry lopussa käsiin.

Kauli taikinasta ruisjauhotetulla alustalla noin 5-7 mm paksuinen ympyrä.

Ota täyte. Taputtele täyte kulhossa mahdollisimman tiiviiksi palloksi. Kaada pallo varovasti ruiskuoren keskelle. Paina täytepalloa varovasti käsin vielä tiiviimmäksi.

Nosta ruiskuoren reunat ylös pallon päälle. Tue taikinaa nostaessasi, ettei taikina repeytyisi.

Ota pala foliota. Nosta pallo folion päälle niin, että saumakohta jää pallon alle. Koristele kuori halutessasi kokonaisilla neilikoilla. Kääri pallo folioon. Laita toinen folionpala vielä ”kanneksi” niin että pallo on kokonaan folion sisällä. Aseta nyytti leivinpaperilla (varmuudeksi) päällystetylle pellille.

Paista 150 asteisessa uunissa 1h 30 min.

Tämä nyytti on itselläni joulukinkun tilalla.

Bataattilaatikko

Ainekset

1 kg (n. 4 kpl) kuorittua bataattia

2 dl keitin vettä
1 tl inkivääriä
0,5 tl kanelia
1 tl Himalajan suolaa
2 rkl tummaa siirappia
1 dl härkäpapurouheseosta

Kuori ja kuutio bataatti. Keitä suolalla maustetussa vedessä. Valuta, ota osa keitin vedestä talteen.

Laita härkäpapurouheseos blenderiin ja työstä jauhoksi.

Soseuta bataatti sauvasekoittimella. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita tasaiseksi.

Jaa foliovuokiin (3 x 0,5 L). Jäähdytä ja pakasta.

Laita jäiset laatikot kylmään uuniin ja aseta lämpö 175 asteeseen. Kun uuni saavuttaa lopullisen lämpötilan, kypsennä laatikoita sen jälkeen 1-1.5h.

Tämä resepti on kätevä, sillä voit valmistaa sen jo hyvissä ajoin pakkaseen ja jouluna saat aina tuoretta laatikkoa pöytään.

Lanttulaatikko

Ainekset (n. 1 L)

1 kg lanttuja kuorittuna

1,5 dl keitin lientä
0,5 dl siirappia
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl kanelia

Kuori ja kuutio lanttu. Keitä suolalla maustetussa vedessä. Valuta, ota osa keitin vedestä talteen.

Soseuta lanttu sauvasekoittimella. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita tasaiseksi.

Jaa foliovuokiin (2 x 0,5 L). Jäähdytä ja pakasta.

Laita jäiset laatikot kylmään uuniin ja aseta lämpö 175 asteeseen. Kun uuni saavuttaa lopullisen lämpötilan, kypsennä laatikoita sen jälkeen reilu tunti.

Tämä on kätevä resepti, sillä voit tehdä sen hyvissä ajoin valmiiksi pakkaseen ja jouluna saat aina tuoretta laatikkoa pöytään.

Uuni riisipuuro

Ainekset (vuoka, n. 3-4 annosta)

1 L kasvimaitoa (itse käytin kauramaitoa)
2 dl tummaa puuroriisiä
0,5 tl Himalajan suolaa

Ohjeet

Laita suola ja riisi tarttumattomaan uunivuokaan ja kaada maito päälle. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 1,5 h.

Eihän tämä yhtä hyvää ole kuin kunnolla ajan kanssa haudutettu riisipuuro, mutta ainakin minulle kelpaa kiireen keskellä 😀

Murokeksit

Ainekset (pellillinen)

4 dl täysjyväohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta

3 rkl huoneenlämpöistä aquafabaa (liemi säilyke kikhernepurkista)
1-1,5 dl ruokosokeria (oman maun mukaan)

1,5 dl kiehuvaa vettä

Ohjeet

Sekoita leivinjauhe ohrajauhoihin.

Vatkaa sähkövatkaimella toisessa kulhossa kikherne liemi vaahdoksi. Varmistu että myös pohjalla oleva liemi vaahdottuu (tässä saattaa kestää). Lisää sokeri osissa vatkaten vaahtoon.

Kääntele (älä sekoita) puolet jauhoseoksesta vaahtoon. Lisää vesi ja loput jauhot. Sekoita tasaiseksi.

Pursota keksipuristimella keksejä leivinpaperilla päällystetylle pellille. (Jos et omista keksipuristinta, voit myös laittaa taikinan muovipussiin ja leikata yhdestä kulmasta pienen palan pois, jolloin voit käyttää pussia pusottimena.) Paista 200 asteessa noin 8 min.

Manteli-kaneli keksit

Ainekset (26 kpl)

Kuivat aineet

1,5 dl Täysjyväohrajauhoja
0,5 dl ruokosokeria
1 rkl kanelia
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl rouhittua mantelia

”Märät aineet”

1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl vettä

Muut

0,75 dl vettä
0,5 dl maapähkinävoita

Ohjeet

Jos käytät kokonaisia manteleita, rouhi ne veitsellä.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa valmiiksi maapähkinävoi.

Sekoita vispilällä nopeasti ”märät aineet”

Lisää märkiin aineisiin puolet jauhoseoksesta ja sekoita tasaiseksi. Lisää vesi ja maapähkinävoi. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää loput jauhot ja sekoita taas nopeasti tasaiseksi.

Jaa taikina 2 teelusikan avulla 26:ksi kasaksi leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista 200 asteessa 10-12 min tai kunnes kypsiä.