Kirsikka-suklaa tuorepuuro

Ainekset (1 annos) 

1,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl pellavansiemenrouhetta
1 rkl raakakaakaojauhetta
(1 rkl kaakaonibsejä (rouhittuja kaakaopapuja))
Ripaus suolaa

Laita ainekset lautaselle (tai jos teet useamman satsin, esim. Viikon jokaiselle päivälle, laita kannelliseen purkkiin). Sekoita.

1,5 dl kookosvettä
1 tl vaniljauutetta
2-3 tl maapähkinävoita
2 taatelia

Laita ainekset blenderiin ja sekoita kunnes taatelit ovat täysin pienen pieniä palasia liuoksessa.

Kaada neste hiutaleisiin. Sekoita

1,5 hedelmiä/marjoja (esim mansikat ja kirsikat sopivat tähän loistavasti)

Sekoita haluamasi hedelmät/marjat mukaan. Tasoita pinta. Laita jääkaappiin tekeytymään yön yli (4h pitäisi olla myös riittävä, jos haluat syödä aikaisemmin).

Raparperipiirakka

Ainekset

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

5 dl raparperia

Kuori ja viipaloi ohuiksi siivuiksi raparperi.

3 dl kaurahiutaleita
3 dl täysjyväkaurajauhoja
1 rkl leivinjauhetta
2 rkl ruokosokeri
2,25 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Taputtele taikina märin sormin (kastele sormia aina lisää kun taikina alkaa tarttua kiinni) teflon vuoan pohjalle. Nosta taikinaa myös reunoille. Paista pohjaa 225 asteessa 5 min. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen.

200 g pakaste kukkakaalia
2 dl vettä
1 dl ruokosokeria
1 tl vaniljauutetta

Sulata kukkakaali (mikrossa). Laita kaikki ainekset blenderiin ja työstä tasaiseksi.

Kun pohja tulee uunista, levitä raparperin palat tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle. Kaada päälle kukkakaaliseos ja tasoita niin että se peittää kaikki raparperit.

Paista uunin keskitasolla n. 35 min tai kunnes pohjan ja täytteen raja alkaa hieman ruskistua. Täyte on silti vielä löysää, mutta se jämäköityy jäähtyessään.

Anna jäähtyä.

Raparperileipä

Ainekset (1 leipä)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Vuoraa 2 L vetoinen leipävuoka leivinpaperilla. Leikkaa yli menevä paperi pois.

2,5 dl raparperia
3,5 dl vettä

Pese raparperi ja pilko suurehkoiksi kappaleiksi. Laita vesi ja raparperi blenderiin. Työstä tasaiseksi.

3 dl kaurahiutaleita
3 dl täysjyväohrajauhoja
2 dl täysjyväruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään.

1 dl vaahterasiirappia
0,5 dl vettä

Kaada raparperiseos kuiviin aineisiin. Sekoita. Lisää vaahterasiirappi ja vesi. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta tasaiseksi.

Paista uunin keskitasolla n. 25 min tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu mitään. Anna jäähtyä n. 10 min ja ota sitten pois vuoasta.