Karjalanpiirakat

Ainekset (24 kpl)

(1. Päivä)

Riisipuuro

4 dl vettä
4 dl tummaa puuroriisiä

2 L kauramaitoa
1 tl suolaa

Kiehauta vesi. Kun vesi kiehuu lisää riisit ja keitä kunnes vesi on imeytynyt riiseihin.

Lisää maito. Kiehauta. Kun maito kiehuu, keitä miedolla lämmöllä noin 40 min tai kunnes puuro sakeutuu (itse jätin 40 min jälkeen hautumaan sammutetulle liedelle). Mausta suolalla. Jäähdytä. Säilytä yön yli jääkaapissa.

Jakaaksesi vaaditun ajan pienempiin osiin, suosittelen että keität riisipuuron jo edellisenä päivänä. (Tämä on myös hyvä, ettet polta sormiasi täyttäessäsi piirakoita).

(2. Päivä)

Päällystä 3 peltiä leivinpaperilla (tarkista että paperi kestää 250 asteen lämpötilan).

Teippaa voipaperi pöytään, jossa aioit kaulia piirakat.

Kostuta kaksi pyyhettä vedellä, niin että ne ovat hieman kosteita (Ne eivät saa kuitenkaan olla liian märkiä. Purista pyyhkeet niin kuivaksi kuin vain saat. Silloin ne jäävät sopivan kosteiksi).

Asettele kaikki valmiiksi.

Taikina

10 dl täysjyväruisjauhoja (n. 700 g)
3 tl Himalajan suolaa
5 dl kylmää vettä

Lisäksi
N. 0,5 dl kauramaitoa

Sekoita suola ruisjauhoihin puuhaarukalla. Lisää 4 dl vettä ja sekoita. Kun puuhaarukalla sekoittaminen ei enää onnistu, vaihda käsiin. Lisää loppu 1 dl vettä taikinaan 4 erässä.

Jauhota voipaperi pienellä määrällä ruisjauhoja.

Kaada taikina pöydälle ja muotoile siitä pitko. Jaa neljään osaan.

Pyöritä yhdestä palasta halk. n. 3 cm pitko.

Leikkaa pitko 6 osaan. Toista sama kolmelle muulle osalle.

Lado taikinan palat takaisin kulhoon jossa teit taikinan. Peitä kulho toisella märistä liinoista.

Ota taikinapala. Litistä se käsin jauhotetulla pohjalla ja kauli siitä pulikalla (piirakoiden tekemiseen erikoisesti suunniteltu ”kaulin”) vähän kämmentä isompi, pääsiäismunan mallia muistuttava lätty. Yritä käyttää mahdollisimman vähän jauhoja, mutta älä anna  taikinan tarttua paperiin vaan lisää tarvittaessa jauhoja.

Pulikka

Laita lätty toisen kostutetun liinan sisälle. Tee sama lopuille taikinapaloille. Pinoa lätyt 2-3 pinoon märän liinan sisälle.

On ehdottoman tärkeää, ettei taikina pääse kuivumaan missään vaiheessa.

Kun alat kaulia viimeisimpiä taikinapaloja laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.

Kun kaikki palat on kaulittu on aika ruveta täyttämään piirakoita. Ota yksi lätty pellille. Lusikoi keskelle 2-3 rkl riisipuuroa, niin että sitä on noin 1 cm kerros ja reunoille jää noin 1 cm tyhjää tilaa.

Taittele taikina seuraavasti:
Taita taikinan alaosa puuron päälle. Käännä taikinaa puuron päälle tehden samalla peukalolla ja etusormella poimuja ruiskuoreen. Toista piirakan ympäri.

Toista pellilliselle piirakoita.

Paista piirakoita lämminneessä uunissa kunnes puuron pinta hieman ruskistuu (omassa uunissani tämä kestää noin 19 min).

Kun pellillinen on uunissa, jatka piirakoiden täyttämistä. Toista kunnes lätyt loppuvat.

Kun piirakat tulevat uunista, levitä välittömästi sudilla ruiskuoren päälle kauramaitoa. Varo sormiasi, sekä piirakat että pelti ovat kuumia! (Tarvittaessa voitele kauramaidolla vielä toinen kerta jos haluat pehmeämmän kuoren.)

Siirrä piirakat pois pelliltä. Jos haluat rapean kuoren, jätä piirakat jäähtymään peittämättä. Jos haluat pehmeämmän kuoren, peitä piirakat toisella kostutetuista pyyhkeistä ja jätä jäähtymään.

 

Tämä on iso satsi sillä piirakoiden tekemiseen menee aikaa. Itse tykkään pakastaa näitä, jotta kiireessäkin minulla on jotain suuhun pantavaa 😀
Jos sinulle jää kaurapuuroa, voit lämmittää annoksia mikrossa ja tarjoilla ne kaurajuoman, kanelin, kuivattujen luumujen ja manteleiden kanssa

Red Velvet cupcake

Ainekset (6-9 kpl)

Märät aineet

1 pieni punajuuri (halkaisija n. 5 cm)
2,5 dl vettä
2,5 dl taateleita (Jos käytät kuivattuja, liota vedessä yön yli)
0,5 tl vaniljauute

Kuivat aineet

2,5 dl kaurajauhoja (itse korvasin 1 dl jauhoista täysjyväohrajauhoilla)
1 rkl leivinjauhetta
2 tl raakakaakaojauhetta

Ohjeet

Muffinsit

Laita 6-9 silikonimuffinivuokaa muffinipellille.

Kuori punajuuri. Mikäli haluat helpottaa blenderisi työtä (=saada rasaisemman lopputuloksen) leikkaa punajuuri neljään osaan.

Laita blenderiin punajuuri ja vesi. Työstä tasaiseksi. Lisää joukkoon loput märät aineet ja työstä taas tasaiseksi.

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää märät joukkoon ja sekoita hyvin.

Jaa taikina muffinivuokiin. Täytä vuoat hyvin täyteen jotta ne paistuvat pyöreiksi pinnaltaan. Tasoita pinta.

Paista 175 asteessa 22-24 min tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu mitään.

Anna jäähtyä kokonaan.

Valmista täyte ja kuorrutus heti cupcakien valmistamisen jälkeen ja anna tekeytyä jääkaapissa väh. 4 h ennen niiden laittamista cupcakeihin.

Täyte

1,5 dl taateleita (jos käytät kuivattuja, liota vedessä yön yli)
1,25 dl vettä (tai kasvimaitoa)
2 rkl raakakaakaojauhetta

Laita kaikkia ainekset blenderiin ja työstätasaiseksi massaksi.

Koverra muffinien keskelle pieni reikä (esim. lusikalla tai omenaporalla). Laita kuoppiin vähän täytettä.

Kuorrutus

Valmista annos kookos-, cashew- tai mantelikuorrutusta.

Annostele lusikalla tai pursottimella kuorrutus cupcakien päälle.

 

Ohjevideon cupcakien tekemiseen löydät englanniksi täältä.

Alkuperäisen ohjeen taas löydät englanniksi täältä.

Mantelikerma

Ainekset (n. 2,5 dl)

2,5 dl kuorittuja manteleita
1,25 dl vettä
0,5 tl vaniljauutetta
1 rkl vaahterasiirappia

Ohjeet

Laita mantelit astiaan ja lisää vettä niin että ne peittyvät kunnolla. Liota manteleita vedessä yön yli.

Kaada manteleista vesi pois.

Laita ainekset blenderiin ja työstä tasaiseksi.

Käytä kuorrutuksena kakuissa, tortuissa tai cupcakeissa

 

Alkuperäisen reseptin löydät englanniksi täältä.

Suklaa hummus

Ainekset 

1 tlk kikherneitä
10 tuoretta taatelia (kivet poistettu)
4 rkl raakakaakaojauhetta
(1 rkl maapähkinävoita)
0,5 tl vaniljauutetta
7-10 rkl Vettä

Ohjeet

Valuta ja huuhdo kikherneet.

Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja työstä tasaiseksi massaksi.

Itse pidän tästä enemmän kylmänä, joten jäähdytän sen vielä jääkaapissa.

 

 

Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Jouluruuat

Hei.

Hieman meni aikataulu tiukille, mutta sain kuin sainkin koottua itselleni joulupöytään ruokia, joita voin syödä. Tässä teille siis reseptit, jotka nähdään omassa joulupöydässäni:

Uuni riisipuuro

Lanttulaatikko

Bataattilaatikko

Kasvisnyytti

Piparilimppu

Piparit

Glögi

Lisäksi teen jonkinlaisen vihreän salaatin joulupöytään. Ja katsotaan, josko jo9lunaikaan saisi vielä jotain reseptejä kehitettyä… ken tietää..

Lanttulaatikko

Ainekset (n. 1 L)

1 kg lanttuja kuorittuna

1,5 dl keitin lientä
0,5 dl siirappia
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl kanelia

Kuori ja kuutio lanttu. Keitä suolalla maustetussa vedessä. Valuta, ota osa keitin vedestä talteen.

Soseuta lanttu sauvasekoittimella. Lisää joukkoon loput aineet ja sekoita tasaiseksi.

Jaa foliovuokiin (2 x 0,5 L). Jäähdytä ja pakasta.

Laita jäiset laatikot kylmään uuniin ja aseta lämpö 175 asteeseen. Kun uuni saavuttaa lopullisen lämpötilan, kypsennä laatikoita sen jälkeen reilu tunti.

Tämä on kätevä resepti, sillä voit tehdä sen hyvissä ajoin valmiiksi pakkaseen ja jouluna saat aina tuoretta laatikkoa pöytään.
Oma jouluateriani. Ja hyvää oli 😀

Uuni riisipuuro

Ainekset (vuoka, n. 3-4 annosta)

1 L kasvimaitoa (itse käytin kauramaitoa)
2 dl tummaa puuroriisiä
0,5 tl Himalajan suolaa

Ohjeet

Laita suola ja riisi tarttumattomaan uunivuokaan ja kaada maito päälle. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 1,5 h.

Eihän tämä yhtä hyvää ole kuin kunnolla ajan kanssa haudutettu riisipuuro, mutta ainakin minulle kelpaa kiireen keskellä 😀

Energinen aloitus -tuorepuuro

Onko tulossa pitkä ja raskas päivä ja tarvitsisit lisäenergiaa? Tämä on silloin oiva päivän aloitus

Ainekset (annos)

Yleensä en laita maapähkinävoita ja pähkinöitä samaan puuroon, mutta nyt kyseisenä päivänä halusin aamuapalalle paljon hyviä rasvoja

Banaani
1,25 dl kaurahiutaleita  (ei pika)
1 rkl maapähkinävoita
1 tl hunajaa
ripaus suolaa
1 dl vettä

Hedelmiä/marjoja

Ohjeet

Leikkaa banaani puoliksi. Kuori ja pilko toinen puolisko (säästä toinen puoli aamuksi). Muussaa banaanin palat haarukalla mahdollisimman tasaiseksi seokseksi.

Lisää muut aineet. Kääntele sekaisin (älä sekoita, siten kaurahiutaleet rikkoutuvat eikä rakenne enää muistuta kaurapuuroa).

Laita jääkaappiin yön yli.

Aamulla pilko loppu banaanista puuron päälle. Lisää muita haluamiasi hedelmiä/marjoja.

Mansikka-raparperi kaurapaistos

Ainekset (1 vuoka)

250 g raparperia
0.5 dl kookossokeria
250 g mansikoita
6 dl täysjyväkaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
150 g luomu voita
1 dl kookossokeria

Ohjeet

Kuori, pese ja paloittele raparperi. Laita raparperin palat vuokaan ja ripottele kookossokeri tasaisesti palojen päälle.

Pilko mansikat muutamaan osaan ja asettele raparperien päälle.

Pehmitä voi. Laita loput ainekset kulhoon ja puristele niistä kädellä tasainen muruseos. Nostele seos tasaiseksi kerrokseksi mansikoiden päälle.

Paista 200 asteessa 15-20 min. Anna hetki tekeytyä. Tarjoile lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Äärimmäisen hyvää vaniljakastikkeen kanssa. Kaikki meni kahvikutsuilla, joten hyvin maistuu 😀
Tämä on helppo valmistaa vaikka tunteja ennen jääkappiin ja kun esim. juhla-ateria on syöty, paistos on helppo laittaa uuniin ja tuloksena on uunituoretta jälkiruokaa. Helppoa kuin mikä, kun vaniljakastikkeenkin on valmistanut jo edellisenä päivänä jääkaappiin.

 

Resepti on tehty mukaillen täällä olevasta reseptistä.