Gluteiinittomat Vohvelit

Ainekset (n. 11-13 kpl)

Pellavamuna

1 rkl pellavansiemenrouhetta
3 rkl vettä

Laita pellavamunan ainekset pieneen lasiin ja anna turvota vähintään 10 min.

Kuivat aineet

5 dl täysjyväkaurajauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 mm Caylonin kaneli
1,5 tl leivinjauhetta

Sekoita isossa kulhossa kuivat aineet keskenään. Tee keskelle kolo.

Märät aineet

5 dl kaurajuomaa
1 tl vaniljauutetta
1 rkl limen mehua
0,5 dl vaahterasiirappia

Lisää koloon märät aineet. Sekoita vispilällä tasaiseksi taikinaksi.

Ohjeet

Lämmitä vohvelirauta. Käytä noin 0,5 dl taikinaa yhteen vohveliin. Paista vohveliraudan ohjeiden mukaan (Itselläni vohvelirauta lämmöllä 5/7 ja paistan yhtä vohvelia 3,5 min)

Laita valmiit vohvelit uunin ritilikölle. Kun ritilä on täynnä, laita vohvelit 5 min 125 asteiseen uuniin (näin saat niihin uudelleen rapsakan pinnan). Toista niin monta kertaa että kaikki vohvelit ovat käyneet uunissa.

Tarjoile hedelmien/marjojen ja vaahterasiirapin kera.

 

Maddie Lymburnerin innoittamana

Isot siemensämpylät

Ainekset (16 kpl)

3 dl kylmää vettä
3 dl kiehuvaa vettä
1 dl kurpitsan siemeniä
1,5 dl auringonkukan siemeniä
1 dl pellavasiemenrouhetta

1 tl suolaa
3 tl hunajaa
50g tuorehiivaa (tai 2 pss kuivahiivaa sekoitettuna 2 dl jauhoja)
1 dl täysjyväkaurahiutaleita
1 dl neljänviljan täysjyvähiutaleita
2 dl täysjyvävehnäleseitä
3 dl täysjyväruisjauhoja
6 dl täysjyvävehnäjauhoja
1dl neitsyt oliiviöljyä

Päälle

siemeniä

Ohjeet

Sekoita veteen siemenet ja anna turvota 10 minuuttia.

Sekoita joukkoon suola ja hunaja. Murenna hiiva ja sekoita tasaisesti taikinaan.

Alusta taikinaan hiutaleet ja jauhot mainitussa järjestyksessä. Lisää viimeinen 1 dl vehnäjauhoja öljyn kanssa taikinaan.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Nosta taikina liinalla peitettynä uunin päälle kohoamaan noin 30 minuutiksi.

Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle. Käytä käsittelyyn runsaasti jauhoja, lisää aina, jos taikina alkaa tarttua kiinni. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan. Laita toinen osa takaisin astiaan. Leivo taikinasta pitko, jonka leikkaat 8 osaan. Pyöritä palasista palloja ja aseta leivinpaperilla päällystetylle levylle. Käsitelle samalla tavalla myös toinen osa taikinaa. Ripottele päälle haluamiasi siemeniä (esim. kurpitsan). Kohota sämpylöitä liinalla peitettynä uunin päällä vielä 30 min.

Paista 200 asteessa 15-20 min tai kunnes ovat hieman ruskistuneet. Siirrä välittömästi leivinpaperin päältä pyyhkeen sisälle.

Ylimääräiset sämpylät voit pakastaa kun ne ovat jäähtyneet. Tällöin pystyt sulattamaan vain tarvittavan määrän sämpylöitä ja mikä parasta saat aina ”tuoretta” sämpylää 😀
Näitä voit syödä aamu-, väli- että iltapalaksi. Laita päälle omat lempileipäsi täytteet. Näitä voi syödä myös keiton sekä salaatin kaverina. Tai keksi itse lisää käyttötarkoituksia 😀

Resepti on muunnelma täältä löytyvästä reseptistä.

 

Puuro-fruitie kulho

Ainekset (annos)

Puuro

2,5 dl kauramaitoa

0,5 dl täysjyvämannasuurimoita

 

Keitä puuro suurimopussin ohjeiden mukaan.

Fruitie

pieni appelsiini

pieni omena

0,5 dl vettä

 

Kuori ja paloittele appelsiini. Pese ja paloittele omena. Laita kaikki aineet blenderiin ja pyöräytä tasaiseksi seokseksi. (Koko annos ei välttämättä mahdu lautaselle, riippuen lautasen koosta.)

Ohjeet

Yhdistä mannapuuro ja fruitie samalle lautaselle, sen eri puolille. Mannapuuro kannattaa laittaa ensin, ja pitää lautasta hieman vinossa, kunnes fruitie täyttää oista puolta antaen tukea. Näin saat ne pysymään omilla puolillaan.

Koristele myslillä, hedelmillä tai pähkinöillä mielesi mukaan.

Täyttävät letut

Ainekset (14 kpl)

1 L maitoa

1 muna

1 tl suolaa

2 rkl kookossokeri

3 dl neljän viljan hiutale

5 dl ohrajauho

1 dl täysjyvävehnäjauho

voita paistamiseen

Ohjeet

Vatkaa sekaisin maito, muna, suola ja sokeri. Lisää vähitellen jauhot. Paista voissa pannulla.

Tarjoile millä päällisillä haluat; hedelmillä, kermavaahdolla, kotitekoisella jäätelöllä…
Oma ehdoton suosikkini on syödä lettuja mangokuutioiden (jos tuore tuntuu liian vaikealta, niitä saa valmiina myös kaupan pakkasesta) ja vaahterasiirapin kanssa. Kun oikein haluan herkutella, lisään vielä päälle raakasuklaa päällysteisiä cashewpähkinöitä tai mulperinmarjoja.

Härkäpapuletut

Ainekset (9 kpl)

5 dl maitoa

2 munaa

1 tl Himalajan suolaa

2 rkl Kookospalmusokeri

1,5 dl täysjyvävehnäjauho

3 dl Härkäpapujauho

voita paistamiseen

Ohjeet

Laita kulhoon maito, munat, suola ja sokeri. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa joukkoon vähitellen jauhot.

Paista taikinasta lettuja voissa paistinpannulla.

Syö miten ikinä itse haluat, päällystäen hedelmillä, hillon kanssa…

Oma ehdoton suosikkini on syödä lettuja mangokuutioiden (jos tuore tuntuu liian vaikealta, niitä saa valmiina myös kaupan pakkasesta) ja vaahterasiirapin kanssa. Kun oikein haluan herkutella, lisään vielä päälle raakasuklaa päällysteisiä cashewpähkinöitä tai mulperinmarjoja.

Vaahterasiirappia, Mango paloja ja raakasuklaa päällysteisiä mulperinmarjoja. Tämä on taivaallista… hmmm…
Kun oikein haluaa herkutella, voi lettujen päälle laittaa vaikka 85% suklaata ja tuoreita mansikoita