Pingota 26 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Varmista että liitos on tiivis.
12 tuoretta taatelia
6 dl kaurahiutaleita
7 rkl vettä
Poista taateleista kivet ja laita ne s-teräiseen monitoimikoneeseen. Mittaa sekaan kaurahiutaleet. Lisää 3 rkl vettä. Pyöräytä muutaman kerran pulssi toiminnolla niin että taatelit rikkoontuvat. Koneen käydessä lisää sekaan lippu 4 rkl vettä.
Vispaa sekaan raakakaakaojauhe ja agar agar. Kiehauta seos samalla koko ajan sekoittaen. Sulje levy ja jatka sekoittamista vielä pari minuuttia.
Ota vuoka pakkasesta ja aseta se tasaiselle kuumuutta kestävälle alustalle.
Kaada seos kattilasta vuokaan. Anna jäähtyä pöydällä noin 1h tai kunnes seos on niin jäähtynyt että sen voi laittaa jääkaappiin. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli.
Mikäli haluat, 10-15 minuutin jäähtymisen jälkeen (kun kalvo on muodostunut) voit varovasti ripotella päälle mantelirouhetta.
Lisää koloon märät aineet. Sekoita vispilällä tasaiseksi taikinaksi.
Ohjeet
Lämmitä vohvelirauta. Käytä noin 0,5 dl taikinaa yhteen vohveliin. Paista vohveliraudan ohjeiden mukaan (Itselläni vohvelirauta lämmöllä 5/7 ja paistan yhtä vohvelia 3,5 min)
Laita valmiit vohvelit uunin ritilikölle. Kun ritilä on täynnä, laita vohvelit 5 min 125 asteiseen uuniin (näin saat niihin uudelleen rapsakan pinnan). Toista niin monta kertaa että kaikki vohvelit ovat käyneet uunissa.
Tarjoile hedelmien/marjojen ja vaahterasiirapin kera.
Laita ainekset blenderiin ja sekoita kunnes taatelit ovat täysin pienen pieniä palasia liuoksessa.
Kaada neste hiutaleisiin. Sekoita
1,5 hedelmiä/marjoja (esim mansikat ja kirsikat sopivat tähän loistavasti)
Sekoita haluamasi hedelmät/marjat mukaan. Tasoita pinta. Laita jääkaappiin tekeytymään yön yli (4h pitäisi olla myös riittävä, jos haluat syödä aikaisemmin).
Sekoita kuivat aineet keskenään. Taputtele taikina märin sormin (kastele sormia aina lisää kun taikina alkaa tarttua kiinni) teflon vuoan pohjalle. Nosta taikinaa myös reunoille. Paista pohjaa 225 asteessa 5 min. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen.
200 g pakaste kukkakaalia
2 dl vettä
1 dl ruokosokeria
1 tl vaniljauutetta
Sulata kukkakaali (mikrossa). Laita kaikki ainekset blenderiin ja työstä tasaiseksi.
Kun pohja tulee uunista, levitä raparperin palat tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle. Kaada päälle kukkakaaliseos ja tasoita niin että se peittää kaikki raparperit.
Paista uunin keskitasolla n. 35 min tai kunnes pohjan ja täytteen raja alkaa hieman ruskistua. Täyte on silti vielä löysää, mutta se jämäköityy jäähtyessään.
Kiehauta vesi. Kun vesi kiehuu lisää riisit ja keitä kunnes vesi on imeytynyt riiseihin.
Lisää maito. Kiehauta. Kun maito kiehuu, keitä miedolla lämmöllä noin 40 min tai kunnes puuro sakeutuu (itse jätin 40 min jälkeen hautumaan sammutetulle liedelle). Mausta suolalla. Jäähdytä. Säilytä yön yli jääkaapissa.
Jakaaksesi vaaditun ajan pienempiin osiin, suosittelen että keität riisipuuron jo edellisenä päivänä. (Tämä on myös hyvä, ettet polta sormiasi täyttäessäsi piirakoita).
(2. Päivä)
Päällystä 3 peltiä leivinpaperilla (tarkista että paperi kestää 250 asteen lämpötilan).
Teippaa voipaperi pöytään, jossa aioit kaulia piirakat.
Kostuta kaksi pyyhettä vedellä, niin että ne ovat hieman kosteita (Ne eivät saa kuitenkaan olla liian märkiä. Purista pyyhkeet niin kuivaksi kuin vain saat. Silloin ne jäävät sopivan kosteiksi).
Asettele kaikki valmiiksi.
Taikina
10 dl täysjyväruisjauhoja (n. 700 g)
3 tl Himalajan suolaa
5 dl kylmää vettä
Lisäksi
N. 0,5 dl kauramaitoa
Sekoita suola ruisjauhoihin puuhaarukalla. Lisää 4 dl vettä ja sekoita. Kun puuhaarukalla sekoittaminen ei enää onnistu, vaihda käsiin. Lisää loppu 1 dl vettä taikinaan 4 erässä.
Jauhota voipaperi pienellä määrällä ruisjauhoja.
Kaada taikina pöydälle ja muotoile siitä pitko. Jaa neljään osaan.
Pyöritä yhdestä palasta halk. n. 3 cm pitko.
Leikkaa pitko 6 osaan. Toista sama kolmelle muulle osalle.
Lado taikinan palat takaisin kulhoon jossa teit taikinan. Peitä kulho toisella märistä liinoista.
Ota taikinapala. Litistä se käsin jauhotetulla pohjalla ja kauli siitä pulikalla (piirakoiden tekemiseen erikoisesti suunniteltu ”kaulin”) vähän kämmentä isompi, pääsiäismunan mallia muistuttava lätty. Yritä käyttää mahdollisimman vähän jauhoja, mutta älä anna taikinan tarttua paperiin vaan lisää tarvittaessa jauhoja.
Laita lätty toisen kostutetun liinan sisälle. Tee sama lopuille taikinapaloille. Pinoa lätyt 2-3 pinoon märän liinan sisälle.
On ehdottoman tärkeää, ettei taikina pääse kuivumaan missään vaiheessa.
Kun alat kaulia viimeisimpiä taikinapaloja laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
Kun kaikki palat on kaulittu on aika ruveta täyttämään piirakoita. Ota yksi lätty pellille. Lusikoi keskelle 2-3 rkl riisipuuroa, niin että sitä on noin 1 cm kerros ja reunoille jää noin 1 cm tyhjää tilaa.
Taittele taikina seuraavasti:
Taita taikinan alaosa puuron päälle. Käännä taikinaa puuron päälle tehden samalla peukalolla ja etusormella poimuja ruiskuoreen. Toista piirakan ympäri.
Toista pellilliselle piirakoita.
Paista piirakoita lämminneessä uunissa kunnes puuron pinta hieman ruskistuu (omassa uunissani tämä kestää noin 19 min).
Kun pellillinen on uunissa, jatka piirakoiden täyttämistä. Toista kunnes lätyt loppuvat.
Kun piirakat tulevat uunista, levitä välittömästi sudilla ruiskuoren päälle kauramaitoa. Varo sormiasi, sekä piirakat että pelti ovat kuumia! (Tarvittaessa voitele kauramaidolla vielä toinen kerta jos haluat pehmeämmän kuoren.)
Siirrä piirakat pois pelliltä. Jos haluat rapean kuoren, jätä piirakat jäähtymään peittämättä. Jos haluat pehmeämmän kuoren, peitä piirakat toisella kostutetuista pyyhkeistä ja jätä jäähtymään.
Tämä on iso satsi sillä piirakoiden tekemiseen menee aikaa. Itse tykkään pakastaa näitä, jotta kiireessäkin minulla on jotain suuhun pantavaa 😀
Jos sinulle jää kaurapuuroa, voit lämmittää annoksia mikrossa ja tarjoilla ne kaurajuoman, kanelin, kuivattujen luumujen ja manteleiden kanssa
Pingota leivinpaperi 20 cm irtopohjavuoan pohjalle.
(Mikäli käytät kuivattuja taateleita, liota niitä vedessä yön yli, tai kiehautetussa vedessä 15 min. Mikäli käytät tuoreita taateleita, poista niistä kivet.) Laita kaikki muut aineet paitsi vesi s-teräiseen monitoimikoneeseen. Mikäli massa ei rupea muodostamaan murumaista rakennetta, lisää rkl kerrallaan vettä, kunnes murumainen rakenne muodostuu (veden tarve riippuu taateleiden kosteudesta). Muruseos on valmis, kun pystyt pyörittämään massasta pienen pallon joka pysyy koossa.
Kaada seos vuokaan ja painele tiiviiksi kerrokseksi vuuan pohjalle. Aloita ensin sormin mutta viimeistele käyttäen lasin pohjaa apuna. Laita pakkaseen.
(Mikäli käytät kuivattuja taateleita, liota niitä vedessä yön yli, tai kiehautetussa vedessä 15 min. Mikäli käytät tuoreita taateleita, poista niistä kivet.) Laita ainekset s-teräiseen monitoimikoneeseen ja työstä tasaiseksi.
Kaada seos vuokaan pohjan päälle, tasoita ja laita pakastimeen.
Laita kikherneet ja vesi s-teräiseen monitoimikoneeseen ja työstä tasaiseksi massaksi. Jos koneesi tulee kovin täyteen, tämä saattaa kestää.
Siirrä massa kulhoon ja lisää loput aineet. Sekoita tasaiseksi.
Levitä seos tasaiseksi kerrokseksi vuokaan. Laita yön yli pakastimeen.
Ota kakku sulamaan 3-6 h ennen tarjoilua (sulamisaika riippuu huoneenlämmöstä, oikein kuumana kesäpäivänä kakku sulaa 3 h mutta kylminä päivinä sulaminen vaatii vähintään 6 h).
1 tlk kikherneitä
2,5 dl vettä
0,75 dl ravintohiivaa
1 tl Herbamare
2 tl (mahdollisimman vähän prosessoitua) sinappia, esim. Dijon
Ohjeet
Keitä pasta ohjeen mukaan (jos teet gluteiinittoman version käytä pastana täysjyväriisistä valmistettua pastaa). Valuta pasta.
Pese ja viipaloi herkkusienet.
Laita blenderiin loput ainekset (ei pastaa eikä herkkusieniä) ja työstä tasaiseksi kastikkeeksi. (Gluteiinittomassa versiossa tarkista että käytät gluteiinitonta sinappia, esim. Dijon.)
Laita teflon pannulle pieni tilkka vettä. Kun vesi kiehuu, lisää herkkusienet. Ruskista herkkusieniä noin 5 min pannulla tai kunnes ne ovat kaikki pehmenneet.
Lisää kastike herkkusienien joukkoon ja kiehauta.
Lisää kastike pastan joukkoon ja sekoita. Kuumenna tarvittaessa.
Tarjoile lämpimänä salaatin kanssa.
Tämä resepti on nopea valmistaa joten se sopii kiireisempäänkin päivään 😀 ja koostumus on hyvin kermainen