Gluteiinittomat Vohvelit

Ainekset (n. 11-13 kpl)

Pellavamuna

1 rkl pellavansiemenrouhetta
3 rkl vettä

Laita pellavamunan ainekset pieneen lasiin ja anna turvota vähintään 10 min.

Kuivat aineet

5 dl täysjyväkaurajauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 mm Caylonin kaneli
1,5 tl leivinjauhetta

Sekoita isossa kulhossa kuivat aineet keskenään. Tee keskelle kolo.

Märät aineet

5 dl kaurajuomaa
1 tl vaniljauutetta
1 rkl limen mehua
0,5 dl vaahterasiirappia

Lisää koloon märät aineet. Sekoita vispilällä tasaiseksi taikinaksi.

Ohjeet

Lämmitä vohvelirauta. Käytä noin 0,5 dl taikinaa yhteen vohveliin. Paista vohveliraudan ohjeiden mukaan (Itselläni vohvelirauta lämmöllä 5/7 ja paistan yhtä vohvelia 3,5 min)

Laita valmiit vohvelit uunin ritilikölle. Kun ritilä on täynnä, laita vohvelit 5 min 125 asteiseen uuniin (näin saat niihin uudelleen rapsakan pinnan). Toista niin monta kertaa että kaikki vohvelit ovat käyneet uunissa.

Tarjoile hedelmien/marjojen ja vaahterasiirapin kera.

 

Maddie Lymburnerin innoittamana

Minttu Nice Cream

Ainekset (annos)

2 pientä banaania siivuina
1 ml piparminttu uute
Ripaus suolaa
Ripaus Spirulina
2-3 rkl kaakanibsejä tai raakasuklaata

Ohjeet

Kuori ja pilko ohuiksi (n. 5 mm) siivuiksi 2 pientä banaania (mitä enemmän ruskeita pilkkuja, sen makeampi lopputulos). Pakasta vähintään 4-5h tai yön yli (pidempäänkin onnistuu. Itse laitan yleensä banaania pakkaseen jos en ehdi syödä jostain syystä sellaista määrää joka alkaa tummua liikaa).

Laita banaanisiivut monitoimikoneeseen (blenderissäkin pitäisi onnistua, mutta on vaikeampaa ja varo rikkomasta laitettasi) ja työstä niin kauan, että massa alkaa muuttua tahnamaiseksi. Kaavi ajoittain massa alas laitteen reunoilta.

Lisää sen jälkeen muut aineet paitsi raakakaakaonibsit/raakasuklaa. Työstä sitten tasaiseksi massaksi.

Kaada kulhoon ja lisää suurin osa kaakaonibseistä ja sekoita. Lisää loput nibsit koristeeksi päälle. Aseta kulho pakkaseen siksi aikaa kun siivoat jäljet.

Suklaa-banaanileipä

Ainekset (1 leipä)

2 dl vehnäleseitä
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 tl ruokasoodaa

4 ylikypsää kuorittua ja muussattua banaania
3 munaa
0,5 dl vettä
1,75 dl rypsiöljyä
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl vaniljauute

0,75 dl kaakanibsejä (tai rouhittua raakasuklaata)
0,75 dl saksanpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä

Ohjeet

Voitele 2 L vetoinen leipävuoka.

Rouhi pähkinät.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Muussaa banaanit (banaanin saa helposti muussattua perunasurvimella tai jos et omista sellaista niin haarukalla) ja vatkaa märät aineet keskenään omassa kulhossaan. Lisää sen jälkeen jauhoseos märkiin aineisiin kolmessa osassa. Varo sekoittamasta liikaa, ettei leivästä tule kovaa. Lisää kaakanibsit/suklaa ja rouhitut pähkinät. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina leipävuokaan ja paista 175 asteessa noin 55 min tai kunnes leipä on kypsä eikä tartu enää hammastikkuun. Jos leipä alkaa tummua päältä liikaa, peitä se leivinpaperilla ja jatka paistamista kunnes kypsä.

Amerikassa tätä syödään terveellisenä herkuttelu aamupalana. Tämä soveltuu myös välipalaksi ja miksi ei myös kahvipöytään täyttävämmäksi tarjottavaksi.
Itse en laita päälle mitään vaan leipä on mielestäni parasta ihan sellaisenaan, maidon kanssa.
Voit leikata leivän paksuiksi paloiksi ja pakastaa yksittäiset palat, jolloin voit hätätapauksessa napata viipaleita mukaan kiireisenä aamuna hieman myöhemmin syötäväksi. Tai ota edellisenä iltana sulamaan aamua varten.

Proteiinipitoinen tuorepuuro

Ainekset (annos)

0,5 prk (100g) (Luomu) maitorahkaa
1,25 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
0,75 dl vettä

Ohjeet

Kääntele aineet sekaisin kulhossa ja laita jääkaappiin yön yli (tai vähintään 4 tunniksi).

Päällystä aamulla (noin 1 tl) hunajaa ja haluamillasi hedelmillä, marjoilla, pähkinöillä tms…

Tuoreet marjat maistuvat erityisen hyvältä puuron päällä
Piristystä sateeseen aamuun 😀 kokeilepa joskus kiiviä puuroon, se sopii siihen todella hyvin. Nam…

Vanhanajan viili

Ainekset (5 annosta)

1 L (Luomu) Täysmaitoa
1 prk (200g) Punaista viiliä

Ohjeet

Ensimmäiseksi, tarkista ettei seuraavaksi yöksi ole luvattu ukkosta. Ukkosella viilistä tulee hapanta.

Tee annokset yksitellen valmiiksi. Annoksen valmistus:

Kaada noin 0,5 dl maitoa kulhoon. Lisää noin 1,5 rkl viiliä ja vispaa sekaisin.

Lisää 0,5 dl maitoa ja vispaa taas. Lisää 1 dl maitoa (yhteensä annokseen 2 dl maitoa) ja vispaa sekaisin. Siirry seuraavaan annokseen.

(Älä yritä oikaista, yhtä isoa annosta ei kannata tehdä se ei todennäköisesti onnistu.)

Kun kaikki annokset on tehty niin jos viiliä tai maitoa on jäljellä tasaa se annoksien kesken. Ja vispaa sekaisin.

Peitä kulhot liinalla ja anna seistä pöydällä huoneenlämmössä yön yli.

Siirrä seuraavana aamuna viilit jääkaappiin.

Syö pelkästään tai laita päälle mitä ikinä itse haluat; granolaa, hedelmiä…

Tämä on myös hyvä tapa säästää, sillä 2 dl:sta viiliä saat noin 1 L verran viiliä (tai jopa enemmän). Lisäksi tämä viili on erittäin vähän prosessoitua.

Jos syöt paljon viiliä, voit käyttää seuraavan viili annoksen tekemiseen yhtä tekemistäsi viileistä. Pystyt tekemään uuden satsin itsetehdystä viilistä pari kertaa, ennen kuin viili tarvitsee aloittaa taas kaupan viilistä.

Isot siemensämpylät

Ainekset (16 kpl)

3 dl kylmää vettä
3 dl kiehuvaa vettä
1 dl kurpitsan siemeniä
1,5 dl auringonkukan siemeniä
1 dl pellavasiemenrouhetta

1 tl suolaa
3 tl hunajaa
50g tuorehiivaa (tai 2 pss kuivahiivaa sekoitettuna 2 dl jauhoja)
1 dl täysjyväkaurahiutaleita
1 dl neljänviljan täysjyvähiutaleita
2 dl täysjyvävehnäleseitä
3 dl täysjyväruisjauhoja
6 dl täysjyvävehnäjauhoja
1dl neitsyt oliiviöljyä

Päälle

siemeniä

Ohjeet

Sekoita veteen siemenet ja anna turvota 10 minuuttia.

Sekoita joukkoon suola ja hunaja. Murenna hiiva ja sekoita tasaisesti taikinaan.

Alusta taikinaan hiutaleet ja jauhot mainitussa järjestyksessä. Lisää viimeinen 1 dl vehnäjauhoja öljyn kanssa taikinaan.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Nosta taikina liinalla peitettynä uunin päälle kohoamaan noin 30 minuutiksi.

Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle. Käytä käsittelyyn runsaasti jauhoja, lisää aina, jos taikina alkaa tarttua kiinni. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan. Laita toinen osa takaisin astiaan. Leivo taikinasta pitko, jonka leikkaat 8 osaan. Pyöritä palasista palloja ja aseta leivinpaperilla päällystetylle levylle. Käsitelle samalla tavalla myös toinen osa taikinaa. Ripottele päälle haluamiasi siemeniä (esim. kurpitsan). Kohota sämpylöitä liinalla peitettynä uunin päällä vielä 30 min.

Paista 200 asteessa 15-20 min tai kunnes ovat hieman ruskistuneet. Siirrä välittömästi leivinpaperin päältä pyyhkeen sisälle.

Ylimääräiset sämpylät voit pakastaa kun ne ovat jäähtyneet. Tällöin pystyt sulattamaan vain tarvittavan määrän sämpylöitä ja mikä parasta saat aina ”tuoretta” sämpylää 😀
Näitä voit syödä aamu-, väli- että iltapalaksi. Laita päälle omat lempileipäsi täytteet. Näitä voi syödä myös keiton sekä salaatin kaverina. Tai keksi itse lisää käyttötarkoituksia 😀

Resepti on muunnelma täältä löytyvästä reseptistä.

 

Omena-kaneli tuorepuuro

Ainekset (annos)

1 omena
1,25 dl Täysjyvä kaurahiutaleista
Ripaus suolaa
1/2 tl Ceylon-kanelia
0,75 dl vettä (määrä riippuu omenan mehukkuudesta)

Ohjeet

Pese omena ja raasta se hyvin pieneksi raasteeksi. Muistuttaa ennemminkin sosetta kuin raastetta.

Kaada omena kulhoon ja lisää loput aineet.  Kääntele sekaisin (älä sekoita, silloin hiutaleiden rakenne rikkoutuu, eikä rakenne muistuta enää kaurapuuroa). Nestettä tulee olla sen verran, että nesteen pinta juuri ja juuri yltää hiutaleiden tasolle, mieluusti vähän sen alle.

Laita tekeytymään jääkaappiin yön yli.

Päällystä haluamallasi tavalla.

Omena-kaneli tuorepuuro cashewpähkinöillä, maapähkinävoilla ja parilla teelusikallisella rahkaa

Täyttävät letut

Ainekset (14 kpl)

1 L maitoa

1 muna

1 tl suolaa

2 rkl kookossokeri

3 dl neljän viljan hiutale

5 dl ohrajauho

1 dl täysjyvävehnäjauho

voita paistamiseen

Ohjeet

Vatkaa sekaisin maito, muna, suola ja sokeri. Lisää vähitellen jauhot. Paista voissa pannulla.

Tarjoile millä päällisillä haluat; hedelmillä, kermavaahdolla, kotitekoisella jäätelöllä…
Oma ehdoton suosikkini on syödä lettuja mangokuutioiden (jos tuore tuntuu liian vaikealta, niitä saa valmiina myös kaupan pakkasesta) ja vaahterasiirapin kanssa. Kun oikein haluan herkutella, lisään vielä päälle raakasuklaa päällysteisiä cashewpähkinöitä tai mulperinmarjoja.