Sekoita kuivat aineet. Kun uuni on lämmin: Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa, lisää kuoppaan pellavamuna ja kauramaito. Sekoita pellavamuna ja maito keskenään kuopassa ja sekoita sitten mukaan myös jauhot. Sekoita ensin lusikalla, mutta työstä loppu käsin.
Tee kostutetuin käsin taikinasta pieniä palloja. Laita pallo leivinpaperilla päällystetylle pellille ja tee pallon keskelle reikä, niin että saat donitsin muotoisia keksejä (pyöritä sormea ympyränmuotoista liikettä, jotta keskelle muodostuu aukko).
Paista 225 asteessa 10-12 min tai kunnes hieman ruskistuvat.
Nämä ovat ehdottomasti parhaimmillaan heti uunista tultuaan, hieman jäähtyneenä (juuri sen verran ettei polta suutaan 😀 )
Vatkaa sähkövatkaimella toisessa kulhossa kikherne liemi vaahdoksi. Varmistu että myös pohjalla oleva liemi vaahdottuu (tässä saattaa kestää). Lisää sokeri osissa vatkaten vaahtoon.
Kääntele (älä sekoita) puolet jauhoseoksesta vaahtoon. Lisää vesi ja loput jauhot. Sekoita tasaiseksi.
Pursota keksipuristimella keksejä leivinpaperilla päällystetylle pellille. (Jos et omista keksipuristinta, voit myös laittaa taikinan muovipussiin ja leikata yhdestä kulmasta pienen palan pois, jolloin voit käyttää pussia pusottimena.) Paista 200 asteessa noin 8 min.
Maailmassa on jo tuhat ja sata erilaista variaatiota mokkaruuduille (tai mokkapaloille ja olenpa kuullut nimityksen suklaaruudutkin…), mutta kehitin vielä oman reseptin muiden reseptien joukkoon 😀 Omassa suvussani mokkaruutujen taikina on aina ollut vaalea, korkea ja kuohkea. Päälle tulevaa suklaakerrosta laitetaan aina paksu kerros. Nyt halusin tehdä reseptin, jolla voin itse herkutella näillä Suomen suosituimmilla (?? jossain luki näin, tiedä sitten totuutta…) leivoksilla. Toivottavasti maistuu sielläkin 😀
Laita kerma ja kookosrasva (mielellään teflonpintaiseen) kattilaan. Lämmitä levyllä niin, että kookosrasva on kokonaan sulanut joukkoon. Sekoita koko ajan. Älä kuitenkaan anna kiehahtaa. Ota kattila pois levyltä ja liuota joukkoon hunaja. Lisää sitten vatkaten (käytä teflon kattilassa muovista vispilää) joukkoon raakakaakaojauhe. Jos seos alkaa jäähtyä liikaa, niin ettei seoksesta meinaa tulla tasaisista, aseta kattila takaisin sammutetulle levylle.
Kun seos on tasaista aseta kattila kylmään vesihauteeseen. Sekoita välillä.
Kun seos tai kattila ei ole enää kuuma (minulla kesti noin 10 min) aseta kattila jääkaappiin. Sekoita 5-10 min välein. Anna seoksen jähmettyä niin kauan että siitä tulee helposti levitettävää tahnaa. Ole kärsivällinen, tässä kestää. Aika riippuu seoksen alkulämpötilasta ja jääkaappisi lämpötilasta.
Kun seos ei enää valu takaisin paikalleen kun olet sekoittanut sitä (minulla kesti noin 40 minuuttia) tasoita seoksesta tasainen kerros taikinan päälle (varmista ettei taikina ole enää lämmin). Levitettä on paljon, mutta laita kerros oman mieltymyksesi mukaan 😀
Laita jähmettymään jääkaappiin. Parhaimman maun saat, kun annat mokkapalojen maustua jääkaapissa useamman tunnin (4 h) (levite on kuitenkin valmista leikattavaksi 30 min jälkeen, jos et malta odottaa kauempaa). Leikkaa sitten reunat pois ja leikkaa pieniksi neliöksi.
Tarvittaessa (jos eivät häviä nopeammin 😀 ) nämä säilyvät jääkaapissa 4-5 päivää. Säilytys jääkaapissa. Yritä välttää pöydällä seisottamista.