Raparperipiirakka

Ainekset

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

5 dl raparperia

Kuori ja viipaloi ohuiksi siivuiksi raparperi.

3 dl kaurahiutaleita
3 dl täysjyväkaurajauhoja
1 rkl leivinjauhetta
2 rkl ruokosokeri
2,25 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Taputtele taikina märin sormin (kastele sormia aina lisää kun taikina alkaa tarttua kiinni) teflon vuoan pohjalle. Nosta taikinaa myös reunoille. Paista pohjaa 225 asteessa 5 min. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen.

200 g pakaste kukkakaalia
2 dl vettä
1 dl ruokosokeria
1 tl vaniljauutetta

Sulata kukkakaali (mikrossa). Laita kaikki ainekset blenderiin ja työstä tasaiseksi.

Kun pohja tulee uunista, levitä raparperin palat tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle. Kaada päälle kukkakaaliseos ja tasoita niin että se peittää kaikki raparperit.

Paista uunin keskitasolla n. 35 min tai kunnes pohjan ja täytteen raja alkaa hieman ruskistua. Täyte on silti vielä löysää, mutta se jämäköityy jäähtyessään.

Anna jäähtyä.

Vappukeksit

Ainekset (n. 14 kpl)

Pellavamuna

2 rkl pellavansiemenrouhetta
6 rkl vettä

Kuivat aineet

2 dl täysjyväkaurajauhoja
3 dl Kotimaista gluteiiniton jauhoseos
1 dl ruokosokeria
1 tl Himalajan suolaa
1 rkl leivinjauhetta
2,5 tl kardemummaa

1 dl dl kauramaitoa

Ohjeet

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Laita pellavamuna turpoamaan lasiin 10 min.

Sekoita kuivat aineet. Kun uuni on lämmin: Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa, lisää kuoppaan pellavamuna ja kauramaito. Sekoita pellavamuna ja maito keskenään kuopassa ja sekoita sitten mukaan myös jauhot. Sekoita ensin lusikalla, mutta työstä loppu käsin.

Tee kostutetuin käsin taikinasta pieniä palloja. Laita pallo leivinpaperilla päällystetylle pellille ja tee pallon keskelle reikä, niin että saat donitsin muotoisia keksejä (pyöritä sormea ympyränmuotoista liikettä, jotta keskelle muodostuu aukko).

Paista 225 asteessa 10-12 min tai kunnes hieman ruskistuvat.

Nämä ovat ehdottomasti parhaimmillaan heti uunista tultuaan, hieman jäähtyneenä (juuri sen verran ettei polta suutaan 😀 )

Mämmimutakakku

Ainekset (halk. 27 cm)

3 dl aquafabaa (2 kikhernetölkin liemi)
3 dl ruokosokeria
550 g sokeritonta luomumämmiä
1 dl raakakaakaojauhetta
2 dl täysjyväohrajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Pingota 27 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.

Vaahdota aquafaba kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella (vie noin 15-20 min). Lisää sokeri pienissä erissä joukkoon sähkövatkaimella sekoittaen.

Sekoita toisessa kulhossa muut aineet.

Lisää mämmiseos vaahtoon 4-8 erässä, välissä aina hyvin sähkövatkaimella sekoittaen.

Kaada taikina vuokaan.

Paista 175 asteessa noin 25-30 min tai kunnes kakku on hyytynyt eikä hieman heiluttaessa en tärise.

Koristele halutessasi persikoilla.

 

Alkuperäisen reseptin löydät Yhteishyvän sivuilta.

Porkkanakakku

Ainekset

Pellava muna

3 rkl pellavasiemenrouhetta
7,5 rkl vettä

Muut aineet

0,75 dl vettä
4 rkl vaahterasiirappia

1 dl päärynä(/omena)sosetta
1,5 dl ruokosokeria
0,75 tl Himalajan suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
1 tl Ceylonin kanelia

1,75 dl vettä
4,5 dl raastettua porkkanaa (2-4 porkkanaa riippuen koosta)

3,75 dl Kotimaista gluteiiniton jauhoseos
3,75 dl täysjyväohrajauhoja

(0,75 dl rouhittuja manteleita)

Ohjeet

Sekoita isossa kulhossa pellavamunan ainekset.

Pese, kuori ja raasta porkkana.

Sekoita pellavamunaan vesi ja vaahterasiirappi. Sekoita hyvin.

Lisää sitten mukaan sose, sokeri, suola, leivinjauhe, sooda ja kaneli. Sekoita hyvin.

Lisää seuraavaksi vesi ja porkkanaraaste.

Sekoita joukkoon jauhot. Taikinan tulisi olla tinttua, mutta kuitenkin kaadettavaa. Lisää tarvittaessa 0,75 dl vettä.

(Jos käytät manteleita, sekoita ne joukkoon tässä vaiheessa.)

Kaada taikina silikonikakkuvuokaan (tai leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan jos haluat ruutuja.)

Paista 175 asteisessa uunissa 40-50 min tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu mitään.

Anna jäähtyä 15 min vuossa ennen kuin kumoat kakun. Anna maustua seuraavaan päivään.

 

 

Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Pannari

Ainekset (6 annosta)

5 dl kaurahiutaleita
1 rkl leivinjauhetta
0,5 tl Himalajan suolaa
2 rkl rouhittuja pellavansiemeniä
1 tl Caylonin kaneli

5,5 dl kauramaitoa
0,5 dl vaahterasiirappia
0,5 tl vaniljauutetta

(2,5 dl marjoja)

Ohjeet

Jauha kaurahiutaleet blenderissä jauhoksi.

Sekoita erillisissä astioissa kuivat ja märät aineet. Yhdistä vatkaten.

Kaada seos 20×30 cm korkeareunaiselle uunipellille. Mikäli käytät marjoja, paista taikinaa uunissa n. 2 min (tai niin että taikina vähän hyytyy) ja ripottele sen jälkeen päälle marjat.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 25 min tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu mitään.

Tarjoile hedelmien, marjojen, vaahterasiirapin tai marjahillon kanssa.

 

 

 

Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Manteli-kaneli keksit

Ainekset (26 kpl)

Kuivat aineet

1,5 dl Täysjyväohrajauhoja
0,5 dl ruokosokeria
1 rkl kanelia
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl rouhittua mantelia

”Märät aineet”

1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl vettä

Muut

0,75 dl vettä
0,5 dl maapähkinävoita

Ohjeet

Jos käytät kokonaisia manteleita, rouhi ne veitsellä.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa valmiiksi maapähkinävoi.

Sekoita vispilällä nopeasti ”märät aineet”

Lisää märkiin aineisiin puolet jauhoseoksesta ja sekoita tasaiseksi. Lisää vesi ja maapähkinävoi. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää loput jauhot ja sekoita taas nopeasti tasaiseksi.

Jaa taikina 2 teelusikan avulla 26:ksi kasaksi leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista 200 asteessa 10-12 min tai kunnes kypsiä.