Parhaimman hyveen saat kun käytät kotimaisia omenoita (ja sitä parempi, mitä vähemmän aikaa ne ovat olleet poissa puusta…)
Pese, kuori ja lohko omenat. Kaada lohkotut omenat noin 20×30 cm soikeaan vuokaan (tai saman kokoluokan vuokaan). Ripottele päälle sokeri ja kaneli, sekoita tasaisesti omenoihin.
Ota erillinen kulho, jossa sekoitat ensimmäisen taikinan ainekset tasaisesti yhteen. Kaada seos omenoiden päälle ja sekoita sitten tasaisesti omenoiden joukkoon. Tasoita pinta mahdollisimman tasaiseksi.
Mittaa samaan kulhoon voi ja pehmitä (ÄLÄ sulata!) sitä kymmenisen sekuntia mikrossa. Lisää muut aineet ja puristele käsin tasaiseksi muru seokseksi. Ripottele sitten seos tasaisesti omenoiden päälle.
Paista 200 asteessa noin 15 min tai kunnes pinta saa kauniin ruskean värin.
Tarjoile lämpimänä. Aivan kertakaikkisen ihanaa itsetehdyn vaniljajäätelön kanssa, myös vaniljakastike sopii tähän hyvin.
Kun omenahyveessä parasta on taikina… mutta eihän se ilman omenoita olisi enää omenahyve…
Anna vetäytyä noin 10-15 min. Kaada sen jälkeen taikina työskentelytasolle ja kauli ohuehkoksi, käden kokoiseksi levyksi (kts. kuva) ja siirrä leivinpaperilla päällystetylle pellille.
Täytä haluamillasi täytteillä.
Paista 200 asteessa uunin keskitasossa 10-15 min tai kunnes pohjan reunat alkavat saada hieman väriä.
Tässä pitsapohjassa jos missä on rapeat reunat!
Tiesitkö, että pitsapohjan tekemiseen kuluu aikaa vain uunin lämpenemisen verran?
Tonnikalapitsa
1 annos pitsataikinaa
1,5 tl ketsuppia
vajaa purkki tonnikalaa
1/4 paprikaa
viipaloituja herkkusieniä saman verran kuin paprikaa
pieni kourallinen juustoraastetta
basilikaa/oreganoa (oman maun mukaan)
itse laitoin vielä tomaattista pasta/yleismaustetta
Levitä ketsuppi tasaisesti pohjan päälle. Lisää muut täytteet. Paista pohjan ohjeen mukaan.
2 pientä banaania siivuina
1 ml piparminttu uute
Ripaus suolaa
Ripaus Spirulina
2-3 rkl kaakanibsejä tai raakasuklaata
Ohjeet
Kuori ja pilko ohuiksi (n. 5 mm) siivuiksi 2 pientä banaania (mitä enemmän ruskeita pilkkuja, sen makeampi lopputulos). Pakasta vähintään 4-5h tai yön yli (pidempäänkin onnistuu. Itse laitan yleensä banaania pakkaseen jos en ehdi syödä jostain syystä sellaista määrää joka alkaa tummua liikaa).
Laita banaanisiivut monitoimikoneeseen (blenderissäkin pitäisi onnistua, mutta on vaikeampaa ja varo rikkomasta laitettasi) ja työstä niin kauan, että massa alkaa muuttua tahnamaiseksi. Kaavi ajoittain massa alas laitteen reunoilta.
Lisää sen jälkeen muut aineet paitsi raakakaakaonibsit/raakasuklaa. Työstä sitten tasaiseksi massaksi.
Kaada kulhoon ja lisää suurin osa kaakaonibseistä ja sekoita. Lisää loput nibsit koristeeksi päälle. Aseta kulho pakkaseen siksi aikaa kun siivoat jäljet.
200-400 g parsakaalia
300-500 g kalakuutioita
1 rkl sitruunainen kalamauste
1 tl suolaa
2 dl kermaa
0,5 dl vettä
2 rkl täysjyvävehnäjauhoja
Ohjeet
Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan.
Jos käytät tuoretta parsakaalia: Pese ja pilko parsakaali. Keitä parsakaalia suolalla maustetussa vedessä 15 min. Valuta vesi pois.
Jos käytät pakastettua: Sulata parsakaali paketin ohjeen mukaan.
Laita parsakaalit kattilaan ja lisää pohjalle tilkka vettä.
Lisää parsakaalin joukkoon sulatetut kalakuutiot. Lisää mausteet ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hiljalleen noin 10 min. Sekoita välillä varovasti, etteivät kalakuutiot rikkoudu.
Sekoita jauhot veteen ja kaada ohuena nauhana kastikkeen joukkoon koko ajan varovasti sekoittaen.
Valuta spagetti ja lisää kastike pastan joukkoon. Tarjoile lämpimänä.
Tämä on hyvä vaihtoehto ihmiselle, joka vasta opettelee käyttämään/syömään kalaa.
4 ylikypsää kuorittua ja muussattua banaania
3 munaa
0,5 dl vettä
1,75 dl rypsiöljyä
1 dl vaahterasiirappia
1 rkl vaniljauute
0,75 dl kaakanibsejä (tai rouhittua raakasuklaata)
0,75 dl saksanpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä
Ohjeet
Voitele 2 L vetoinen leipävuoka.
Rouhi pähkinät.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Muussaa banaanit (banaanin saa helposti muussattua perunasurvimella tai jos et omista sellaista niin haarukalla) ja vatkaa märät aineet keskenään omassa kulhossaan. Lisää sen jälkeen jauhoseos märkiin aineisiin kolmessa osassa. Varo sekoittamasta liikaa, ettei leivästä tule kovaa. Lisää kaakanibsit/suklaa ja rouhitut pähkinät. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina leipävuokaan ja paista 175 asteessa noin 55 min tai kunnes leipä on kypsä eikä tartu enää hammastikkuun. Jos leipä alkaa tummua päältä liikaa, peitä se leivinpaperilla ja jatka paistamista kunnes kypsä.
Amerikassa tätä syödään terveellisenä herkuttelu aamupalana. Tämä soveltuu myös välipalaksi ja miksi ei myös kahvipöytään täyttävämmäksi tarjottavaksi.
Itse en laita päälle mitään vaan leipä on mielestäni parasta ihan sellaisenaan, maidon kanssa.
Voit leikata leivän paksuiksi paloiksi ja pakastaa yksittäiset palat, jolloin voit hätätapauksessa napata viipaleita mukaan kiireisenä aamuna hieman myöhemmin syötäväksi. Tai ota edellisenä iltana sulamaan aamua varten.
Kuori, pese ja kuutioi bataatti ja porkkanat. Varmistu että poistat bataatista molemmat kuoret (kts. Kuva). Pese ja pilko parsakaali.
Kiehauta suolavesi. Lisää porkkanakuutiot ja keitä kannella peitettynä puolikypsiksi (noin 10 min riippuen kuutioiden koosta). Lisää sitten bataattikuutiot ja keitä puolikypsiksi (noin 10 min riippuen kuutioiden koosta). Lisää sitten parsakaali ja keitä noin 10 min. Lisää sen jälkeen keittoon täysjyväpasta, basilika ja pippurit. Keitä 10 min.
Sillä välin kun vihannekset kiehuvat ruskista broilerisuikaleet pannulla ja mausta currylla ja paprikalla.
Kun vihannekset ovat täysin kypsiä lisää keittoon broilerisuikaleet, kerma ja loput mausteet. Anna kiehahtaa. Sekoita veteen jauhot juomalasissa ja kaada ohuena nauhana keittoon koko ajan sekoittaen. Keitä hiljalleen vielä 5-10 min.
Tämä on kermaista ja hyvää. Myös vieraiden kehumaa 😀
Maailmassa on jo tuhat ja sata erilaista variaatiota mokkaruuduille (tai mokkapaloille ja olenpa kuullut nimityksen suklaaruudutkin…), mutta kehitin vielä oman reseptin muiden reseptien joukkoon 😀 Omassa suvussani mokkaruutujen taikina on aina ollut vaalea, korkea ja kuohkea. Päälle tulevaa suklaakerrosta laitetaan aina paksu kerros. Nyt halusin tehdä reseptin, jolla voin itse herkutella näillä Suomen suosituimmilla (?? jossain luki näin, tiedä sitten totuutta…) leivoksilla. Toivottavasti maistuu sielläkin 😀
Laita kerma ja kookosrasva (mielellään teflonpintaiseen) kattilaan. Lämmitä levyllä niin, että kookosrasva on kokonaan sulanut joukkoon. Sekoita koko ajan. Älä kuitenkaan anna kiehahtaa. Ota kattila pois levyltä ja liuota joukkoon hunaja. Lisää sitten vatkaten (käytä teflon kattilassa muovista vispilää) joukkoon raakakaakaojauhe. Jos seos alkaa jäähtyä liikaa, niin ettei seoksesta meinaa tulla tasaisista, aseta kattila takaisin sammutetulle levylle.
Kun seos on tasaista aseta kattila kylmään vesihauteeseen. Sekoita välillä.
Kun seos tai kattila ei ole enää kuuma (minulla kesti noin 10 min) aseta kattila jääkaappiin. Sekoita 5-10 min välein. Anna seoksen jähmettyä niin kauan että siitä tulee helposti levitettävää tahnaa. Ole kärsivällinen, tässä kestää. Aika riippuu seoksen alkulämpötilasta ja jääkaappisi lämpötilasta.
Kun seos ei enää valu takaisin paikalleen kun olet sekoittanut sitä (minulla kesti noin 40 minuuttia) tasoita seoksesta tasainen kerros taikinan päälle (varmista ettei taikina ole enää lämmin). Levitettä on paljon, mutta laita kerros oman mieltymyksesi mukaan 😀
Laita jähmettymään jääkaappiin. Parhaimman maun saat, kun annat mokkapalojen maustua jääkaapissa useamman tunnin (4 h) (levite on kuitenkin valmista leikattavaksi 30 min jälkeen, jos et malta odottaa kauempaa). Leikkaa sitten reunat pois ja leikkaa pieniksi neliöksi.
Tarvittaessa (jos eivät häviä nopeammin 😀 ) nämä säilyvät jääkaapissa 4-5 päivää. Säilytys jääkaapissa. Yritä välttää pöydällä seisottamista.
2,5 dl (tai oman maun mukaan) mustikoita (tai muita marjoja)
Ohjeet
Sekoita keskenään kuivat aineet ja vatkaa märät aineet sekaisin toisessa kulhossa. Yhdistä. Kaada leivinpaperilla päällystetylle uunivuoalle (puolet uunipellistä) ja tasoita. Ripottele mustikat päälle.
Paista 200 asteessa 10-20 min, kunnes on kauniin ruskea.